Kesäleirit

Lasten kesäleirit

Kesäleirit - Hepparatsastusta KLVL järjestää vuosittain kuulovammaisille 7 – 15-vuotiaille lapsille ja heidän sisaruksilleen kaksi kuuden vuorokauden mittaista kesäleiriä Lehtimäen opistolla. Leirit järjestetään aina heti kesäkuun alussa, jolloin vanhemmat eivät yleensä vielä ole kesälomalla. Toinen leiri on suunnattu pienemmille lapsille 7 – 12-vuotiaille ja toinen 9 – 15-vuotiaille. Leireille otetaan viittomakielisiä, huonokuuloisia, sisäkorvaistutetta käyttäviä lapsia ja kuulevia sisaruksia.

Leirien ohjelmassa on vuosittain hiukan vaihdellen mm. SPR:n ohjaajan antamaa ensiapukoulutusta, sukelluskoulutusta, retkiä Ähtärin eläinpuistoon tai johonkin muuhun kohteeseen sekä isommille yöretkiä Valkealammelle, opiston leiripaikalle. Lisäksi leireillä askarrellaan, ratsastetaan, leikitään ja pelataan. Leireistä on vuosittain artikkeli Napissa sekä suomeksi että ruotsiksi. Leirien järjestämiseen on saatu tukea eri säätiöiltä.

Nuorten kesäleiri

Kesäleirit - Rupattelua laiturilla KLVL järjestää kuusi vuorokautta kestävän kansainvälisen nuorisoleirin Bovallius-ammattiopistolla Pieksämäellä. Leiri toteutetaan yhteistyössä ammattiopiston kanssa, josta mukana on aina yksi ohjaaja. Leirille voivat osallistua 14 vuotta täyttäneet viittomakieliset nuoret. Osa leiriläisistä on Virosta ja/tai Venäjän Karjalasta Petroskoin kuurojen koulusta.

Leirin työntekijät ovat joko viittomakielisiä tai viittomakielentaitoisia nuoria, joilla on taitoa kommunikoida monenlaisella viittomakielellä ja toimia tulkkien kanssa.

Leirin ohjelmassa on vuosittain vaihdellen mm. melontaa, paintball-ammuntaa, laitesukellusta, tutustumista opiston koulutuspisteisiin, kotailtoja, saunomista, itsepuolustusharjoituksia, pelejä, askartelua ja leiriolympialaiset. Leiristä on vuosittain artikkeli Napissa. Tälle leirille KLVL saa tukea Bovallius-säätiöltä.

Lasten ja nuorten omavastuuosuudet

Kaikilla leireillä peritään lapsilta ja nuorilta kohtuullinen omavastuuosuus, johon samasta perheestä osallistuva sisarus saa sisarusalennuksen.

Tiedottaminen

Leireistä tiedotetaan helmikuun Napissa, liiton kotisivuilla sekä jäsenkirjeissä.

Tiedustelut

Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto ry
PL 63
00401 Helsinki
puh. (09) 5803 700
fax. (09) 5803 701
sähköposti: klvl@klvl.org

Täytä hakemus kesäleirille tässä:

Ajankohta ja paikka*:
Leiriläisen nimi *:
Leiriläisen syntymäaika *:
Leiriläisen osoite*:

Vanhempien yhteystiedot leirin aikana:

1. Äiti, nimi + matkapuh : ,
2. Isä, nimi + matkapuh : ,
3. Numero, josta tavoittaa leirin aikana *:

Leirin ohjaajien tarvitsemat tiedot lapsesta:

Äidinkieli *:
Muut kommunikaatiomenetelmat:
Allergiat (kaikki allergiat):
Muut huomioon otettavat seikat, esim. uimataito, lääkitys, jne:
Lapsella on mukana matkapuhelin:

Paikka ja aika *:

Lähettäjän nimi*:
Lähettäjän email*: